perjantai 31. lokakuuta 2014

Kultur

Tja!

Viimeinkin on aika esitellä Suuri Kulttuuripostaus! Tää on ollut tekeillä alusta lähtien, oon keräilly näitä juttuja vaikka kuinka pitkään. Mutta jossain vaiheessa, kun uusia juttuja ei juurikaan enää pompannut vastaan, motivaation puute iski. Nyt syyslomalla päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä tän valmiiksi. Pyydän siis anteeksi että tää tulee näin myöhässä. :-D

Oon ripotellut kulttuurieroja eri postauksiin alusta lähtien, mutta tässä siis kooste lopuista eroista Suomen ja Ruotsin välillä!


1. Ruotsalaiset tietää tosi vähän Suomesta, suomen kielestä ja suomalaisista.
Here's the deal. Suomella on kaksi suurta, tuttua naapuria: Venäjä ja Ruotsi (sori Norja). Mm. yhteinen lähihistoriamme Venäjän kanssa aiheuttaa suurimmalle osalle suomalaisista edelleen vihanpuistatuksia aika ajoin, joten Ruotsi on ilmiselvä vaihtoehto "ykkösnaapuriksi". Siksi me tiedetään niistä paljon, muka vihataan mutta salaa ihaillaan. Lisäksi se, että kaikki suomalaiset opiskelevat ruotsia vähintään sen kolme vuotta ja täten ymmärtävät kieltä edes jotenkuten, on suuri tekijä kulttuurintuntemuksen kannalta. Mutta Ruotsilla ei ole samaa suhdetta Suomeen. Nää ei tiedä meistä käytännössä yhtään sen enempää kun me tiedetään norjalaisista. Stereotypiat viinasta, saunasta ja koivuvastoista elävät vahvasti, ja monet onkin kysynyt multa onko ne todenmukaisia. Ja onhan ne aika. Mulle suuri hämmästyksen paikka oli se, kun huomasin että ruotsalaiset luulee olevansa todella ujo ja kylmä kansa. Täysin päinvastoin kuin mitä suomalaiset ajattelevat ruotsalaisista! Näiden on vaikea uskoa, kun sanon että ujous ja kylmyys täällä ei ole mitään verrattuna Suomeen. :-D Mutta kai se on pohjoisen juttu!

Lähes kaikki täällä osaa vähintään pari sanaa suomea: esimerkiksi yksi, kaksi tai ei saa peittää (lausuvat tyyliin eissapeitta). Jotkut osaa vähän hassumpia sanoja, kuten lakupiippu [laakkupiipu] tai hoitoaine. :-D Lukeminen, sanojen lausuminen sekä kirjoittaminen suomeksi on aivan mahdotonta näille, lisäksi hämmennystä aiheuttavat mm. tuplakonsonantit ja vokaalien suuri määrä. Myös mun sukunimi on täysin mission impossible!

2. Busseille ei viitata
Tää saattaa tietysti vaihdella eri puolilla Ruotsia, mutta ainakin täällä bussit pysähtyy aina jos pysäkillä on joku, vaikka se ei oliskaan tulossa kyytiin just siihen bussiin. Musta se on tosi ärsyttävää, koska välillä pysähdytään ihan turhaan. :-D Mutta ainakaan ei tarvitse huolehtia että bussi ajaisi ohi jos unohtaa viitata!

3. Kouluruoka
Ruotsissa on ilmainen, laadukas kouluruoka kuten Suomessakin. Joissain kunnissa pitää tosin kai maksaa ruuasta vähän, mikä on musta vähän kummallista. Mutta ruoka on pääasiassa tosi hyvää, sanoisin että jopa parempaa kuin Palmian pöperöt! Salaattivaihtoehdot on toisaalta täysin toivottomat, samat porkkanaraasteet ja kaalisalaatit joka päivä. Välillä on jotain erikoisempaa, mutta kaipaan kyllä Suomen vaihtelevaa salaattipöytää!

Mun koulussa on tavallisen ruuan lisäksi joka päivä herkullinen keittovaihtoehto, mikä on tosi ihanaa jossei tyyliin blodpudding maita. Näkkärivalikoima on valtava (sekä koulussa että kaupoissa!), mutta pehmeää leipää on myös aika usein tarjolla. Lisäksi veden vierestä saa juotavaksi myös vissyä. Täällä on myös aina tarjolla ketsuppia, salaatinkastiketta ja perinteistä puolukkahilloa.


Folkungassa ei ole käsipesupistettä ruokalan yhteydessä, joka on musta vähän ällöä. Västervikissä vieraillessamme huomasin, että siellä sellainen kuitenkin oli! Vaihtelee siis kouluittain kuten ehkä Suomessakin. Mä olen itse vaan niin tottunut helppoon, automaattiseen käsipesuun ennen ruokailua, että tuntuu tosi kummalliselta ettei sitä mahdollisuutta ole.

4. Fil
Ruotsissa ei myydä piimää ollenkaan, ja kun yritän selittää että juodaan surmjölk eli "hapanmaitoa", nää nyrpistää nenäänsä. Täällä sen sijaan filmjölk on todella suosittu maitotuote. Meillä Suomessa sitä ei tietääkseni ole laisinkaan. Paras selitys minkä voin siitä antaa on, että se on vähän niinkuin jugurtin ja piimän välimuoto, vaikka se oikeasti on täysin oma maitotuotteensa. :-D Sitä on eri makuisina ja toki maustamattomanakin, käytetään esim. aamupalalla myslin kanssa tai vaikka pelkälteen! Vaikka olenkin maistanut filiä ja ei se pahaa ole, käytän kyllä mielummin jugurttia. En ole vielä oppinut Ruotsin tavoille...

IMG_2316

5. Kivennäisvedet ja limut
Täällä juodaan Bonaquan ja Novellen sijaan Ramlösaa ja Lokaa. :-) Täällä on paljon ihania erilaisia makuja, joita en ole Suomessa nähnyt! Myös kummallisia löytyy: vanilijapehmiksen makuista vissyä ei tee mieli kokeilla...

IMG_2324

Limut tietysti ovat muuten samoja, mutta täällä ei oletettavastikaan myydä Fantan kilpailijana Jaffaa. Ruotsalaisilla on oma appelsiinilimumerkkinsä Zingo. Ei kyllä oo yhtä hyvää kuin perinteinen Jaffa. ;-)

6. Purukumi
Täällä suosituin purkkamerkki on Extra. Se on kyllä ksylitolpurkkaa ja ihan hyviä makujakin löytyy, mutta pussit on tosi pieniä ja koostumus on erilainen kuin Jenkkipurkalla, jota täällä ei myydä. It breaks my heart, kaipaan sitä niin paljon! Nyt tiedätte mitä toivon joululahjaksi...


7. Nuuska & tupakka
Suomessahan tuli muutama vuosi sitten voimaan laki, joka estää tupakkatuotteiden esilläolon kaupoissa. Ruotsissa tupakkatuotteet ovat edelleen monissa kaupoissa näkyvillä, ja etenkin nuuskakaapit ovat erittäin selvästi esillä. Lisäksi täällä on yksittäisiä kioskeja, joissa myydään vain tupakkaa, herkkuja ja uhkapelejä. Sellaisiin ei kyllä Suomessa törmäisi...


Nuuskaaminen täällä ei ole ihan niin yleistä kuin olin kuvitellut. Olin silti kyllä aika järkyttynyt kun näin ensimmäistä kertaa opettajani ihan muina miehinä tunkevan nuuskaa huuleen oppitunnin alussa. :-D

8. Kaupat
Ei R-Kioski, vaan Pressbyrån. Ei Alepa ja K-market, vaan ICA ja Coop. Ei Alko, vaan Systembolaget.


9. Alkoholi
Yritin kuumeisesti etsiä tietoa Ruotsin alkoholipolitiikasta ennen lähtöä, mutten löytänyt selvää vastausta mistään. Eikä mikään ihme, sillä se on todella kummallinen ja logiikka on musta aivan päätön! Mutta tässä se tulee.

Kaikkia yli 3,5% vahvoja alkoholijuomia voi ostaa ainoastaan Systembolagetista, jossa ostoikäraja on 20 vuotta. Tavallisissa ruokakaupoissa saa myydä alkoholijuomia 3,5% asti, ja niitä saavat ostaa 18 vuotta täyttäneet. Baareissa ja ravintoloissa kaikkien alkoholijuomien ostoikäraja on 18 vuotta.

10. Liikenneympyrät
Täällä on risteysten sijaan ihan järkyttävästi liikenneympyröitä ja niillä on kaikilla omat nimensä. :-D

11. Pojat
Kyllä, pakko myöntää että jätkät ovat täällä yleisesti ottaen paremmannäköisiä kuin Suomessa. ;-) Olen sanonut muutamille täällä, että Suomessa vitsaillaan että kaikki ruotsalaiset miehet ovat homoja. Kaikki ovat tyyliin nauraneet ja sanoneet "en ihmettele"! Miehet pitävät täällä paljon parempaa huolta itsestään.

12. Vitsailu
Täällä sarkastisen vitsin jälkeen sanotaan aina "jag skojar bara" eli "mä vaan vitsailen". Musta tuntui tosi kummalliselta että ihmiset tekee niin, sillä Suomessa kaikkien oletetaan tajuavan vitsi sanomattakin. Tuli vähän sellanen "luuleksä et mä oon tyhmä"-fiilis. :-D Aluksi kävi pari kertaa niin, että kun sanoin sarkastisen vitsin, joku luuli että olin tosissani koska en sanonut että vitsailen. Mutta nyt oon oppinut itsekin sanomaan vitsien perään "jag skojar bara"! Älkää siis ihmetelkö jos takaisin tullessani sanon sitä edelleen... Sen lisäksi saatan sanoa "mitä sanoit?" jos en kuule, koska täällä ei silloin kysytä vain "mitä?" kuten Suomessa, vaan "vad sa du?" :-D

Lopuksi eroavaisuuden sijaan hauska yhtäläisyys: irtokarkit! Uskokaa tai älkää, mutta irtokarkkihyllyihin ei törmää Suomen ja Ruotsin lisäksi kovinkaan monessa maassa. :-)


Mulle ei oletettavastikaan tullut mitään jäätävää kulttuurishokkia, koska osasin kieltä ja tiesin niin paljon asioita etukäteen. Mutta tottakai jokaisesta läheisestäkin kulttuurista löytyy paljon eroja, vaikka ne olisivatkin pieniä kuten liikenneympyröiden määrä! ;-)


Toivottavasti tykkäsitte tästä kulttuuripostauksesta! Kertokaa kommenteissa, mitä näistä jutuista ette tienneet etukäteen tai mistä muista jutuista oliks kiva kuulla vertailua! :-)

tiistai 28. lokakuuta 2014

YFU Sweden Inbounds 2014-2015

Hej!


Muistelen lämmöllä ihanaa aloitusleiriä vaihtovuoden alussa. Ihmisiä alkaa tulla ikävä! Onneksi on Facebook-ryhmä, jossa voi vaihdella kokemuksia ja kuulumisia. :-) Ja vuoden lopulla (muistaakseni toukokuussa) nähdään vielä kaikki yhdessä Re-Entry -leirillä tutussa Kärsögårdenissa!

Ruotsin YFU järjestää vuoden aikana kaikille yhteisten leirien ja paikallisten tapaamisten lisäksi kaksi vapaaehtoista reissua: yhden Tukholmaan ja toisen Lappiin. Tukholmanreissu on nyt syyslomalla, mutta mä jätän menemättä koska oon käynyt siellä jo niin monta kertaa. Myöhemmin järjestettävälle Lapinreissulle haluaisin kyllä ehdottomasti mennä!

perjantai 24. lokakuuta 2014

Äntligen

Hallå!

Nyt täällä ruudun toisella puolella kirjoittaa oikein iloinen tyttö. :-) Siihen on monta syytä! Ensimmäisenä: tänään alkoi kauan odotettu syysloma! Nyt on luvassa lähes suunnitelmaton, rento viikko rankan koulupuristuksen jälkeen.

Koulupuristuksen voisi sanoa menneen aika hyvin: ruotsin puheanalyysista ja puheesta sain molemmista C, joka vastaa Suomessa suunnilleen arvosanaa 7 tai peräti 8. Oon ihan älyttömän tyytyväinen! Ruotsi ei kuitenkaan oo mun äidinkieli ja silti pärjään yhtä hyvin kuin monet kaverini. :-D Aikaisemmin takaisin saamamme englannin tiivistelmästä sain A eli parhaan mahdollisen. Saamatta on vielä viime perjantainen uskonnonkoe ja tekemättä vielä enkun näytelmäanalyysi... Huhhuh!

Lisäksi tänään saapui koulukatalogi, jossa on kaikkien Linköpingin lukioiden luokkakuvat samassa kirjassa! Sain myös oman luokan varsinaisen luokkakuvan. Vielä pitäisi jotenkin hoitaa maksaminen, jossa on omat ongelmansa, mutta ehkä saan sen hoidettua nyt lomaviikolla. :-D


Vielä yksi ylläri: löysin itselleni tanssiparin kevään tanssiaisia varten! :-)

Niin ja One Directionin ens vuoden keikkapäivät ja uus musavideo julkastiin just... Shh.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Resursdag

Tja!

Meillä oli tänään "resurssipäivä", joka meille kolmosille tarkoitti sitä että mentiin Linköpingin yliopistolle kuuntelemaan luentoja. Tää oli eka kerta kun kävin yliopistolla, ja oli tosi kiva nähdä se paikka, joka todella tekee Linköpingistä opiskelijakaupungin! :-D

Käytiin kavereiden kanssa aamupäivällä kolmella puolen tunnin luennolla, joista jotkut oli kiinnostavampia kuin toiset... Sen lisäksi vierailtiin tollasessa planetaariossa, jossa katsottiin hieno video maailmankaikkeuden suuruudesta ja pienuudesta.


Puolenpäivän jälkeen alkoi tulla tylsää joten lähdettiin parin kaverin kanssa koululle huvin vuoksi. Siellä oli juuri alkamassa kakkosille tarkoitettu luento seksuaalisuudesta, parisuhteista yms. joten mentiin kuuntelemaan! Oon kuullut samantyyppisen luennon viime vuonna Kalliossa, mutta se oli hauska kuulla uudelleen, tällä kertaa ruotsiksi. :-D

tiistai 21. lokakuuta 2014

Post Arrival Orientation

Hejsan!

Sunnuntaina oli YFU:n Post Arrival Orientation, jossa lähialueen vaihtarit ja perheet kokoontuu yhteen alue-edustajan ja juniorfaddereiden kanssa.

Me vaihtarit juteltiin juniorfaddereiden kanssa paljon kaikenlaista sillä aikaa kun aikuiset laittoi ruokaa. :-D Jaettiin tähänastisia kokemuksia mm. kielestä, perheistä, koulusta ja kavereiden saamisesta. Mulla oli oikeasti ihan älytön etulyöntiasema tänne tullessani, nimittäin kielitaito. Muilla vaihtareilla on tuntunut olevan paljon vaikeampaa löytää kavereita ja pärjätä koulussa, kun taas mä oon jo ihan messissä ja saan joistain aineista jopa parempia arvosanoja kuin kaverini (siitä lisää myöhemmin)! Toki se, että satuin päätymään Estet-linjalle Folkungaan on merkittävä tekijä siinä miksi sain kavereita niin helposti. :-) Kielitaidon kehittymiseen vaikuttaa tietysti moni asia, mutta sanoisin kyllä että tärkein kaikista on oma aktiivisuus ja halu oppia. Tunnen monia vaihtareita, jotka ei osannut ruotsia ollenkaan tänne tullessaan mutta puhuvat nyt jo melkein sujuvasti, ja toisia samasta lähtötilanteesta jotka eivät edelleenkään puhu sitä lähes laisinkaan. Ainoa ero vaikuttaa olevan tosissaan yrittäminen.

Annie, Hanna, Merle, minä, Maïna ja Mantas

Mun juniorfadder on Hanna, joka on ranskalaisen vaihtarin, Maïnan, hostsisko. Hän on todella mukava! Käytiin kahvilla noin viikko sitten, tutustuttiin toisiimme ja juteltiin kaikesta mahdollisesta. Mantasin juniorfadder on Annie, entinen vaihtari joka on mun kanssa samassa koulussa, mutta eri linjalla. Maïna ja Mantas käyvät erästä toista Linköpingin lukiota, Katedralskolania. Merle, saksalainen vaihtari, liittyi seuraamme Göteborgista. Hän nimittäin missasi oman tärkeän PAO:nsa, joten hänen piti matkustaa meidän luoksemme.

Mulla oli viime torstaina myös "kehityskeskustelu" mentorini kanssa. Oltiin yhtä mieltä siitä että mulla sujuu tosi hyvin koulussa sekä kielen, kavereiden että aineiden kanssa. :-)

Olen myös jutellut hostäitini kanssa siitä, miten mulla on perheessä sujunut. Kaikki on siis mennyt tosi hyvin, ja nyt puhuttiin selväksi kaikki asiat, jotka on mun vastuulla ja mitä multa odotetaan. Tässähän ois alle kuukausi enää jäljellä perheenvaihtoon, mutta täällä on sujunut kaikki niin hyvin että on ehkä pieni mahdollisuus että voisin jäädä. Katsotaan mihin tilanne kehittyy, en halua nyt luoda mitään ennakko-odotuksia mihinkään suuntaan. En usko että uutta perhettä mulle on alettu vielä edes etsiä ja se voi olla tosi vaikeaa. Jännä tilanne, kuukauden kuluttua varmaan asia selviää...

IMG_2581

Nyt on siis käyty jos jonkinlaisia kehittäviä keskusteluja näin kahden kuukauden kunniaksi. Yleisesti ottaen menee tosi hyvin, oon onnellinen ja todella kiitollinen kaikesta. Mutta kaikilla on huonot hetkensä. Eilen mulla oli aamusta lähtien sellanen olo etten jaksa, etten kestä edes koko päivää, mua sattui vaikka olin ihan kunnossa. Stressi perhetilanteesta, koti-ikävä ja paine koulusta saivat aikaan tunteen, että olin ihan hukassa, en tiennyt mitä tekisin. Mutta kun kaverit kysyi käytävällä miten menee, en voinut enää pitää kaikkea sisälläni, joten purskahdin itkuun ja kaikki tuki mua. Kävin koulun jälkeen muutaman luokkalaiseni kanssa kahvilla ja olo piristyi ihan älyttömän paljon. Tollasia päiviä tulee joskus kaikille, ja saa tullakin. Mutta niistä selviää useimmiten puhumalla, ja syömällä jotain hyvää. ;-)