maanantai 21. heinäkuuta 2014

23 dagar kvar

Nää on viimeisiä hetkiä. Mun elämä ei tule olemaan enää ennallaan kun mä palaan. Mun elämä on kaksi vuotta ollut suhteellisen tasaista, samanlaista. Siihen on kuulunut samat ihmiset, samat asiat. Mutta vuoden kuluttua moni asia on muuttunut.


Harrastuksia päättyy ja uusia alkaa. En vielä tiedä, mitä tulen harrastamaan ensi vuoden aikana. Se riippuu paikkakunnan tarjoamista mahdollisuuksista ja myös perheestä. Mulla on takaraivossa muhinut ajatus ainakin joogan kokeilemisesta, se olisi ihanan rentouttavaa. Tällä hetkellä suunnitelmissa on paluun jälkeen jatkaa laulamista Pop&Jazzilla ja hakea ylioppilasteattereihin. Voi olla, että suunnitelmat pysyvät samoina, voi olla että ne muuttuvat täysin. Jonkinlainen muutos entiseen tulee joka tapauksessa tapahtumaan.

En enää ole samalla tavalla lapsi perheessä. Kun palaan, olen 19-vuotias abi, ollut perheestäni erossa vuoden, itsenäistynyt entisestään. Nämä ovat viimeisiä hetkiä, kun vanhemmat huolehtivat siitä, onko kaapeissa mulle ruokaa. Sitä on vaikea tajuta nyt. Ensi vuoden aikana muutun kodin loisesta vuokralaiseksi. En tiedä miten ja missä asun vuoden päästä, mutta en ainakaan samalla lailla kuin nyt.

Kaverisuhteita katoaa. Tiedän, että se on väistämätöntä. Kun palaan, oma vuosikurssini on valmistunut enkä tule tapaamaan suurinta osaa enää. Ensi vuoden aikana ja sen jälkeen todella paljastuu, ketkä ovat oikeita ystäviä, ketkä muistaa mut vaikken ole koko ajan vieressä. Eikä siinä ole mitään pahaa, vaikka jotkut ihmiset mut unohtaakin. Se on ihan luonnollista. Ja tietysti, ensi vuoden aikana mä myös itse huomaan, ketkä ihmiset merkitsevät mulle eniten. Keitä kaipaan eniten, keitä en edes muista ikävöidä.


Nää on viimeisiä hetkiä mun tänhetkisessä elämässä. Ruotsissa mua odottaa kokonaan uusi elämä. Ja kun mä palaan, mun vanha elämä on muuttunut. Tää on muutoksen alkua.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oon vähän aikaa seuraillu sun blogia, ja tää vaikuttaa tosi kivalta!:):)

Petra kirjoitti...

Voi kiitos arvon Anonyymi! :-)