keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kontakt

Tja!

Päätin jo ennen lähtöäni että haluan pitää yhteyttä kirjeiden välityksellä. Niitä onkin tullut läheteltyä ja saatua aikamoinen määrä jo nyt! On aina mukava yllätys huomata, että pöydällä on kirje odottamassa. Erityisen mukava oli vähän aikaa sitten äitiltä saamani paketti, jossa oli mun talvivaatteet sekä pantteripussi. ;-) Perinteinen etanaposti piristää päivää joka kerta!

Kirjeissä on myös se hyvä puoli, että voi itse päättää milloin ne haluaa lukea. Esim. tekstari on vaikeampi jättää huomiotta pitkäksi aikaa. Mulle tuli todella kova ikävä ensimmäisiä kirjeitä lukiessani, mutta nyt se on helpottanut. Skypetin ensimmäistä kertaa parhaiden kavereiden ja perheen kanssa toissa viikonloppuna ja se meni paremmin kuin oletin.


Yhteydenpito vaihtelee paljon ihmisestä toiseen. Jotkut pitää ikävän loitolla juttelemalla kotiväelle tosi paljon, toiset ratkaisee asian katkaisemalla yhteydenpidon kokonaan. Mulla se vaihtelee tosi paljon: parhaan kaverin kanssa puhun joka viikko, joidenkin kavereiden kanssa olen puhunut muutamia kertoja ja osan kanssa vain kerran. Perheen kanssa olen tosiaan lähetellyt kirjeitä ja skypettänyt, äitin kanssa olen välillä myös meilaillut tai tekstannut.


Mulla on toiminut tosi hyvin se taktiikka, että käytän sosiaalisia medioita normaalisti mutta lakkasin vain seuraamasta kaikkia ihmisiä Suomesta. Samoin WhatsApp-keskusteluissa pyysin ihmisiä luomaan uuden ryhmän jossa mä en ole mukana ja käyttämään sitä ellei varta vasten ole mulle asiaa. Oon saanut siis "eristettyä" itteni Suomesta tosi hyvin ja häiriötekijöitä ei ole, mutta voin silti helposti ja nopeasti tarkistaa mitä kaikille kuuluu. :-)

Kaikki hyvin Ruotsinmaalla! Toivottavasti myös siellä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

miks sä haluut tollee "eristää" ittes kaikesta suomee liittyvästä? :)

Petra kirjoitti...

Vastaus kysymykseesi löytyy täältä: http://petrasverige.blogspot.se/2014/08/10-dagar-kvar-varfor.html :-)