Kirjotan tätä blogia, jotta perhe, kaverit, sukulaiset, tutut ja tietysti tuntemattomatkin vois seurata mun elämää Ruotsissa helposti, ja ettei mun tarttis kertoa jokaiselle erikseen kaikkea mitä on tapahtunu. Tietysti on myös kivaa, että lopuks saa kokonaiskuvan koko vuodesta ja kaikesta mitä oon kokenut. Toki varmaan kirjoitan vuoden aikana myös henkilökohtasta päiväkirjaa, johon sitten voin purkaa kaikki pienetkin asiat sensuroimatta.
Kirjoitan siis suomeksi, jotta ihmiset Suomessa ymmärtäis. Mitä ne ihmiset, jotka elää, näkee ja kokee asiat mun kanssa, kaikella tällä tiedolla tekis. En voi elää toinen jalka Suomessa koko vuotta. Mun pitää rajottaa yhteydenpito muutamaan kertaan kuussa, jotta en ikävöis koko ajan kotiin. Jotta mä keskittyisin elämään siellä. En vielä tiedä, miten paljon mun koti-ikävään vaikuttaa uutiset Suomesta, mutta ainakin aluks kannattaa varautua siihen, ettei musta kuulu mitään pitkiin aikoihin.
No news is good news. Mä en myöskään ole tulossa käymään Suomessa missään vaiheessa vuotta, enkä halua että kukaan tulee myöskään moikkaamaan mua Ruotsiin, vaikka se onkin kutkuttavan lähellä. Kuulostaa varmaan tosi karulta mut uskokaa pois, parempi niin. Tai no, ainakin parempi mulle. Let me break it down to you.
Kuvittele, että oot hyvästelly kaiken. Kaikki paikat, kaikki ihmiset, oikeastaan koko elämäsi. Jäljelle on jäänyt vain sinä itse. Oot just sopeutunu, tai ehkä vasta sopeutumassa, uuteen maahan, uuteen kieleen, uuteen kulttuuriin, uuteen perheeseen, uuteen kouluun ja uuteen kaveripiiriin. Sitten joku sun perheenjäsen tai hyvä ystävä vanhasta elämästä pölähtää siihen täysin uuteen maailmaan, jonka oot rakentanut. Pysähdy hetkeks miettimään, miltä se tuntuis. Miten ristiriitaselta. Ja sen jälkeen kuvittele miltä tuntuu, kun joudut jättämään sen henkilön uudelleen.
