sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Första advent

Tja!

Keskiviikkona meidän koulun oppilaskunta järjesti studentkickoffin jossa olin kavereiden kanssa pitämässä hauskaa!

Jasmin, Hilda, Joy
Perjantaina oli jännittävä päivä, sillä Suomen eduskunta äänesti sukupuolineutraalista avioliittolaista. Onneksi useampi äänesti rakkauden puolesta!


Perjantai-iltana käytiin Hannan ja muutamien perhetuttujen kanssa katomassa Spex-esitys. Se on musiikintäyteistä teatteria ja esiintyjät on pääosin yliopisto-opiskelijoita. Esitys on interaktiivinen: yleisö saa huutaa väliin muokkauksia, esim. omstart. Siellä oli tosi kivaa!

Lauantaina oli ystäväperheiden julmiddag; jokainen perhe toi vaikka mitä ruokia ja kulutettiin päivä syöden ja tehden kaikenlaista hauskaa. :-)

Penny ja hostsisko Hanna
"Luciakulkueessa" hostäiti Carinin kanssa
Tänään, ensimmäisenä adventtisunnuntaina, ollaan leivottu luciapullia ja pipareita, sytytetty kynttilöitä ja jouluvaloja, juotu glögiä ja kuunneltu joulumusiikkia. Mysigt! :-)


Uudessa perheessä siis elämä lähtenyt rullaamaan todella hyvin! Koulumatka on lisäksi lyhentynyt huomattavasti. ;-) Tää tuntuu oikeastaan vielä sopivammalta kuin saapumisperhe, tosi rentoa ja välittävää porukkaa. Loppuvuosi tulee kulumaan hyvässä seurassa!

torstai 27. marraskuuta 2014

Handlingar

Tjena!

Viime keskiviikkona ensi-iltaan tuli Nälkäpeli - Matkijanärhi osa 1! Menimme katsomaan maailmanensi-iltaa tiistaiyönä Julian, Jasminin ja Fannyn kanssa. Sattumalta Joy istui suoraan meidän takana poikaystävänsä kanssa!

Jasmin, Julia, Andreas, Joy, minä & Fanny
Torstai-iltana oli ensimmäisen ensemblekonsertin aika! Me soitettiin Stay The Night ja Mustang Sally, joten päätettiin pukeutua 80-luvun teeman mukaisesti. ;-) Krepatut hiukset säilyivät seuraavaan päivään asti!


Itse konsertti meni tosi hyvin ja mulla oli älyttömän hauskaa vaikka mun mikistä ei meinannut kuulua mitään. Oli myös kiva nähdä kaikki muut esiintymässä!


Tiistaina oli ihanan aurinkoinen päivä! Käytiin kavereiden kanssa kahvilla koulun jälkeen. :-)


Tiistai-iltana menin hostsiskon mukana johonkin kirkon nuortenryhmään. Koristeltiin kakkuja ja se oli ihan hauskaa vaikka oonkin surkee kaikessa tollasessa! Mä en oo koskaan ollut mukana kirkon toiminnassa, mutta siellä oli ihan hauskaa ja kivoja tyyppejä joten miksipä en välillä menisi Hannan mukaan. :-)

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Min vecka i Mantorp

Hallå!

Viime sunnuntaina muutin tosiaan täksi viikoksi asumaan väliaikaisen hostperheen luokse Mantorpiin. Mulla on ollut tosi kiva ja tapahtumarikas viikko!

Iloinen yllätys :-D

Sunnuntaina käytiin hostvanhempien kanssa kävelyllä Mantorpissa, joka kuuluu Mjölbyn (kyllä, suomennos on Jauhokylä ja kyllä, olen nauranut asialle aivan liikaa) kuntaan. Puolessa tunnissa ehdittiin kävellä koko Mantorp läpi, mikä viestii siitä että tää on tosi pieni paikka. Juna-aseman lisäksi pelkkiä asuinrakennuksia, pari huoltoasemaa, kauppa ja koulu. Mutta eipä sitä muuta tarvitse! Täällä on ihanan rauhaisaa ja junan ansiosta kaupunkiin pääsee vartissa.


Supermarket täällä on tosi hauska, en oo koskaan ennen nähnyt tällaista! "Jäsenet" voivat napata ovelta skannauslaitteen, piipata kaikki ostokset heti kaupan sisällä ja pakata ne. Se on tosi kätevää, sillä skanneri kertoo sitten itsepalvelukassalla paljonko ostokset maksavat yhteensä. Näin säästytään kärryn tyhjentämiseltä ja säästetään siis sekä aikaa, vaivaa että kassahenkilökuntaa!


Tilasin tälle hostperheelle Tatun ja Patun Suomi -kirjan ruotsinkielisen version kiitokseksi! Tykkään tosta kirjasta ihan sikana ja oon iloinen että keksin jonkun kelle antaa ton nyt kun kerran oli pikkuveli tässä perheessä. :-) Toi kirja on käännetty myös englanniksi, eli se sopii tuliaiseksi isäntäperheelle minne sitten oletkaan lähdössä!

Lauantaina oli ihanan aurinkoinen päivä pitkästä aikaa, joten kävimme koko perheen kanssa kävelyllä. Illalla Linköpingissä avattiin Vinterljus 2014, jota menimme katsomaan. Ympäri keskustaa on laitettu hienoja valotaideteoksia, ihanaa saada vähän valoa tähän pimeyteen. :-)

IMG_2617
IMG_2624 IMG_2633

Kierrettyämme kaikki teokset käytiin syömässä Texas Longhorn -nimisessä ravintolassa, nam!

Tänään onkin aika taas pakata ja valmistautua viimeiseen muuttoon. Tai toivotaan ainakin niin!

lauantai 22. marraskuuta 2014

100 dagar i Sverige

Hejsan!

Eilen (torstaina) oli mun sadas päivä täällä Ruotsissa. Aika on kulunut niin älyttömän nopeasti, etten voi ees tajuta kuinka kauan oonkaan jo asunut täällä. Koko syksy on jo melkein ohi, talvi alkaa kolkuttaa ovella. Sitten saapuu kevät, ja kesällä onkin jo aika palata kotiin. Ajan juoksu alkaa pelottaa.

IMG_1363

Mutta en todellakaan oo tuhlannut aikaani täällä. Näihin päiviin on mahtunut niin paljon: mielettömiä elämyksiä ja kokemuksia, uusia ihmisiä ja paikkoja, oppimista, naurua ja iloa, itkua ja ikävää. Tää kokemus on jo tähän mennessä antanut niin paljon etten voi millään maailman sanoilla, kuvilla tai eleillä ilmaista sitä. Se pitää itse kokea.

Mä oon jo nyt itsenäistynyt tosi paljon: täällä on pakko kyetä ottamaan vastuu itsestään. Mun kielitaito on kehittynyt ihan älyttömästi: Hilda tarkisti tänään mun ruotsin aineen ja korjas koko tekstistä ehkä viis pikkuvirhettä. Oon oppinut arvostamaan omaa kulttuuriani: täällä on tullut ikävä suomalaiselle kulttuurille ominaisia piirteitä, joita en välttämättä ollut edes tiedostanut aiemmin. Oon myös oppinut elämään tässä uudessa kulttuurissa: tunnen sopivani joukkoon, osaan toimia kuten täällä on tapana sekä tiedän kulttuurista lähes kaiken, koska olen tarkastellut ihmisiä ja kysellyt ahkerasti.

Oon saanut todella ihania uusia ystäviä ja perheenjäseniä, joista osa tuntuu lähes elintärkeiltä. Rakastan mun koulua täällä niin paljon, että mua ahdistaa jo nyt valmistuminen ja se, etten saa kokea tätä aikaa koskaan uudelleen. Näitä ihmisiä tässä koulussa opiskelemassa näitä aineita näiden opettajien kanssa. Oon myös oppinut arvostamaan omaa perhettäni ja ystäviäni ja tajunnut kuinka paljon rakastan joka ikistä heistä. Mä oon niin kiitollinen joka ikiselle ihmiselle, joka on millään tavalla ollut osallinen mun vaihtovuoteen. Jokainen mua tukenut ja jokainen täällä tapaamani ihminen. Kiitos sydämeni pohjasta. Mun kallisarvoinen aika täällä on jotain täysin korvaamatonta.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Familjebyte

Hej!

Tänään siitä on tasan kolme kuukautta kun muutin saapumisperheeseeni. Olen todella kiitollinen kaikesta. Mulla on ollut niin ihanaa maaseudun rauhassa mahtavien ihmisten kanssa. Tuun ikävöimään tätä suurta perhettä toden teolla. Onneksi olen edelleen lähistöllä, tulemme varmasti näkemään monesti vuoden aikana ja toivottavasti myös sen jälkeen. :-)

IMG_2611
David, Carin, minä, Sofie, Ebba ja Christer

Onnistuttuani sullomaan kaikki tavarani matkalaukkuihin ja pariin ylimääräiseen kassiin, eilen oli aika muuttaa seuraavaan perheeseen. Tän viikon asun Mantorpissa oikein mukavan perheen luona. Täällä mulla on äidin ja isän lisäksi kaksi nuorempaa veljeä: 11-vuotias Simon ja 16-vuotias Benjamin. Ensi sunnuntaina on edessä muutto lopullisen isäntäperheen luokse Linköpingiin!

Elän täällä siis jännittäviä aikoja, ja sen lisäksi on paljon muutakin meneillään. Tiistaina esimerkiksi Matkijanärhen ensi-ilta keskiyöllä ja torstaina ensimmäinen ensemblekonsertti, jota odotan todella innolla!