tiistai 30. joulukuuta 2014

Jul 2014

Hejsan!

Nyt se joulu on sitten vietelty. Mulle tuli kaikeksi onneksi ihana joulufiilis kaikkien valmistelujen ansiosta ja tää joulu oli todella mahtava!

Suomen ja Ruotsin jouluperinteet ei eroa toisistaan yleisesti ottaen kovin monellakaan tavalla. Täällä uskotaan, että joulupukki asuu pohjoisnavalla, joulusaunaperinnettä ei ole, riisipuuro syödään illalla eikä aamulla ja telkkarista tulee tietty eri perinteiset jouluohjelmat kuin meillä. Muilta osin eri perheiden jouluperinteet eroavat toisistaan varmaan enemmän kuin Suomen ja Ruotsin keskiverto-joulunviettoperinteet. :-)

Ainiin, ja yksi hauska pikku yksityiskohta ruotsalaisten joulunvietosta on, että täällä Coca-Colan myynti laskee huomattavasti joulun aikaan (päinvastoin kuin meillä Suomessa), koska nää juo sen sijaan Julmust-nimistä limua. En tykännyt siitä hirveesti ekan kerran maistettuani, mut opin kyllä tykkäämään kun sitä tuli jouluna sen verran litkittyä. :-D


Joulu aloitetaan menemällä metsään kaatamaan kuusi. Me käytiin joululoman alettua kaatamassa muutama kuusi hostäidin puolen suvun kanssa Motalassa. Maanantai-iltana ajettiin Örebrohon mökille joulunviettoon hostisän puolen suvun kanssa. Aatonaattona mentiin metsään ja kaadettiin sinnekin kuusi. :-) Oli mukavaa päästä etsimään joulukuusia metsästä, Helsingissä täydellistä kuusta metsästetään lähinnä kaupan pihalta...


Täällä monilla on myös tapana tehdä omia joulukaramelleja kaupasta ostetun sijaan. Me tehtiin mm. Mozartin kuulia ja knäck-nimistä, herkullista toffeentyylistä karkkia! Sen perinteen aion ainakin tuoda Suomeen, namskis ;-)

Aattona oli jo yhden maissa joulupöydän aika. Ruotsissa joulupöydässä ei näy laatikoita, vaan lihapullia, prinssinakkeja ja silliä. Joulupöytä täällä on siis vielä astetta lihapitoisempi kuin Suomessa. Hyvää kyllä oli!


Ruoan jälkeen moni aikuinen ja kaikki lapset kerääntyivät telkkarin eteen katsomaan tunniksi Aku Ankan joulua. Luin Aftonbladetista, että ohjelmalla oli tänä vuonna yli 3,6 miljoonaa katsojaa, se on siis todellinen ruotsalainen jouluperinne! Syötiin samalla niitä itsetehtyjä karkkeja jälkkäriksi. :-)

Sitten oli aika avata lahjat. Täällä ei ollut enää niin pieniä lapsia, että joulupukin ois tarvinnut tulla vierailulle, en siis nähnyt perinteista ruotsalaista joulupukkia! Kuulin että hän ei välttämättä ole perinteinen punavalkoinen Coca-Colapukki, vaan vanhanaikaisempi, vihreä-harmaa pukki. En päässyt kuitenkaan näkemään tätä todeksi, ja oli muuten mun eka joulu ilman joulupukkia. :-D

Pari nuorinta lasta jakoivat kuusen alta hirmuisen määrän paketteja kaikille, myös mulle! Sain paketteja kotiin pitkin joulukuuta mutta avasin kaikki vasta aattona. Lahjojen perusteella päättelisin suurimman pelon siellä Suomessa olevan, että näännyn ja palellun kuoliaaksi täällä! :-D Laatikollinen herkkuja ja viis paria villasukkia pitäs riittää pelastamaan mut tästä kauhukuvasta...


Tapaninpäivänä ajettiin taas Motalaan, jossa vietettiin joulua uudelleen. :-) Illalla satoi lunta, enkä voinut vastustaa kiusausta leikkiä lumessa! Tein lumienkelin ja lumiukon :-D


Aamulla 27. päivä herättiin kauniiseen, lumiseen ja aurinkoiseen maisemaan. Illalla ajettiinkin sitten kotiin.


Sellainen joulu mulla täällä, toivottavasti teillä on ollut rauhaisa ja ihana joulu! Pian onkin sitten aika juhlistaa uutta vuotta 2015. ;-)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia ja välittyi kyllä ilo noista kuvista!(-: