keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

70 dagar kvar: vem är Petra?

Hej alla!

IMG_9701

Mä olen siis Petra, alle kahden kuukauden kuluttua 18-vuotias helsinkiläistyttö. Mulla on tosi iso perhe ja yhteensä viis ihanaa sisarusta. Äitillä meillä on myös koira Santtu. Käyn Kallion lukiota, jossa oon nyt opiskellut kaksi vuotta. Suurin osa kursseista on jo takana ja jäljellä abivuodelle on enää kirjoitettavien aineiden kertauskursseja, ja varmaan otan jonkun tanssiproggiksenkin vielä! Abivuoden kirjoitussuunnitelma menee näin: syksyllä lyhyt matikka ja pitkä ruotsi, keväällä äikkä ja enkku. (Psyka on roikkunut epävarmana mukana koko ajan, koska se on musta kiinnostava aine. En usko että kuitenkaan kirjotan sitä, vaikka aionkin käydä lähes kaikki kurssit.) Kirjoitan vain neljä ainetta osin laiskuuden vuoksi, mutta pääasiallisesti koska en tule tarvitsemaan enempää. En aio hakea lukion jälkeen akateemisille aloille, vaan unelmani on työskennellä taiteen maailmassa!

Siitä päästäänkin kiinnostuksen kohteisiini. Kallio tosiaan on ilmaisutaidon lukio, jossa voi opiskella monia eri ilmaisutaitoaineita. Ne, mihin mä eniten keskityn, on teatteri ja tanssi. Tänä vuonna pääsin osallistumaan ihanaan, koko vuoden kestävään proggikseen. Me tehtiin musikaali Fame, jossa sain esittää yhtä päärooleista. Oli aivan mieletön mahdollisuus saada tehdä koulussa juuri sitä mitä haluan tulevaisuudessa tehdä myös ammatikseni. Musikaaleihin kuuluu tietysti kiinteänä osana myös musiikki, jota mä oon pari viime vuotta harrastanut koulun ulkopuolella todella ahkerasti. Mun pääinstrumentti on oletettavastikin laulu, jota oon harrastanut Pop & Jazz konservatoriossa. Sen lisäks oon päntänny hulluna musiikin teoriaa, soittanut pianoa (vapaa säestys) ja ollut mukana parissa eri bändissä. Näiden kahden vuoden aikana sain suoritetuksi sekä laulusta että vapaasta säestyksestä perustason päättötutkinnot!

IMG_0192

Eiköhän tää riitä joksikin aikaa. Kyselkää ihmeessä jos on vielä jotain mitä haluatte musta tietää! Eiköhän tässä blogin myötä sitten paljastu musta jos jonkinmoisia asioita ;-)

Tässä vielä tämänhetkinen ehdoton lempibiisini! Ruotsalaiselta Zara Larssonilta ;-)

2 kommenttia:

Rosa / Flying Forever kirjoitti...

Vaikuttaa tosi kivalta sun blogi! Ihana lukee muitten reissuista ja varsinki vaihtarivuodesta:) munkin piti lähtee vaihtariks, mut se vähän jäi...haha! Liityin ja jään oottelee sun ruotsin tarinoita:)

Petra kirjoitti...

Kiitos, kiva että tykkäät! :-) Joo ymmärrän, aika monella varmasti sama tilanne. Mutta koskaan ei oo liian myöhäistä, voihan yliopistossakin lähteä vaihtoon! Tai vaikka muuttaa ulkomaille töihin jossain vaiheessa elämää. Jeee!