lauantai 16. elokuuta 2014

On-Arrival Orientation

Tjena!

Meillä tosiaan oli muutaman päivän pituinen aloitusleiri aivan Tukholman ulkopuolella Kärsögården-nimisessä leirikeskuksessa.

Etsi pieni sininen pallo! Se on Kärsögården :-)

Ensimmäisenä päivänä kaikki Ruotsiin maailman eri puolilta tulevat vaihtarit saapuivat leiripaikalle eri aikoihin. Meidän lasti oli ensimmäisiä. Aluksi tehtiin pieni ruotsinkoe kielitaidon kartoittamiseksi ja asetuttiin huoneisiin. Varsinaista ohjelmaa ei ollut ennen illan ohjeistusta, päivä kului syödessä, leikkiessä ja tutustuessa YFU:n vapaaehtoistyöntekijöihin sekä muihin matkustamisesta väsyneisiin vaihtareihin.

Joku elämäänsä kyllästynyt ampiainen päätti heittää veivinsä pistämällä mua vasempaan hauikseen. Sattu aika sairaasti! No kerta se on ensimmäinenkin, ja nyt ainakin tiedän etten ole allerginen.

En saanut nukuttua kunnolla lähtöpäivää edeltävänä yönä jännityksen takia, joten uni oli todella tervetullutta. Varsinkin, kun koko leirin joutui käyttämään kolmea kieltä: suomea, ruotsia ja englantia. Uskokaa pois: on todella uuvuttavaa vaihtaa kielestä toiseen koko ajan. Se sekoittaa pään todella pahasti vaikka kaikki kielet sujuvat helposti omillaan!

dat last name spelling

Leiri alkoi kunnolla vasta toisena päivänä. Aamu alkoi pienellä (vapaaehtoisella) juoksulenkillä metsässä; oli muuten vaikea pysyä ruotsalaisten ohjaajien tahdissa! :-D On tainnut kunto vähän rapistua kesän aikana...

Päivät kuluivat jälleen syödessä ja leikkiessä, saimme pienryhmät (kuten nimilapusta näkyy, mun ryhmä oli Chokladbollarna!) joissa käsittelimme päivien aikana mm. vaihtariutta yleensä, odotuksia, pelkoja, hostperhettä, koulua ja kavereita. Aika paljon samaa asiaa kun lähtövalmennuksessa Suomessa, tosin sai kysellä vähän tarkempia kysymyksiä Ruotsista ruotsalaisilta mikä oli tosi kivaa. Torstai-iltana meille pidettiin Ruotsi-aiheinen pistekisa joukkueiden välillä. Siinä mm. maisteltiin ruokia, arvattiin ruotsalaisia biisejä, harjoiteltiin juhannustanssi ja laulettiin Ruotsin kansallislaulu. Perjantaina meillä oli "ruotsintunti" ja illalla esitimme myös sketsejä Ruotsiin kohdistuvista stereotypioista.

International Braid Day 15.8.

Leirillä oli tosi kiva tutustua muihin vaihtareihin ja oppia uutta eri kulttuureista, kielistä sekä erilaisista taustoista. Leiri todella oli kansainvälisyyttä parhaimmillaan! :-) Ja mikä parasta: kaikki rakastavat Ruotsia!

4 kommenttia:

Iida kirjoitti...

Oi kun kuulostaa kivalta tuo teiän leiri! :)
Paljonko YFUn kautta tuli vaihtareita Ruotsiin?

Petra kirjoitti...

Joo, kivaa se olikin!
Ihan sikana! Tyyliin 80 vaihtaria? Huhhuh...

Iida kirjoitti...

Vau, teitähän on sitten aikas paljon! :)

Petra kirjoitti...

Jep! Tarkistin asian: mun heitto osui täysin kohdalleen :-D